Mua vaivaa vieläkin ajatustus tuosta kesyttämisestä. Jostain syystä en saa siltä hetken rauhaa.Välillä tuntuu hullulta että ajattelen asioista noin, mutta toisaalta miljoona kertaa luottamukseni menettäneenä, en usko että voisin ajatella muullakaan tavoin. Minulle kun se kesyttäminen on yksi vaihe siinä luottamuksen rakentamisesta. Ja koska kunnon ystävyyttä ei voi olla jos toinen osapuolista ei luota toiseen, tarvitaan minun kanssani se kesyttäminen. Parisuhteen aloittamisessa taasen se kesyttäminen on toiseen tutustumista. Mulle on tärkeetä tuntee toinen ennen kuin voin ajatella seuraavalle tasolle siirtymistä. Parisuhteessa kesyttäminen vie aikaa aika paljon edellisten kauhukokemusten vuoksi. Vastapuolen on ymmärrettävä että tarvitsen aikaa ennen kuin voin päästää ihmisen lähelleni, ja vaikka päästänkin jossain vaiheessa lähelleni, en päästä ihan lähelle kuitenkaan, koska en halua antaa toiselle osapuolelle aseita joita hän voi käyttää minua vastaan. En uskalla näyttää/kertoa kaikkea koska en halua että minua taas satutetaan pahasti. Kaiken kaikkiaan kesyttäminen on ihan ehdoton vaatimus minuun tutustuessa, koska kaikki uusi pelottaa, ja vanhat haavat vuotavat edelleen kyyneleitä.