Minun unelmani pieni on, se on pieni ja sanaton... näin laulettiin jossain laulussa jonka kuulin joskus kauan sitten. Sanoja en muista enempää mutta melodia soi silti päässäni. Myös minulla on unelma, se on myöskin pieni ja sanaton. Minun unelmani on ihminen joka tulee ja vetää minut takaisin sille haaveplaneetalle jolla tunne olevani enemmän kotonani kuin tässä kiireisessä arjessa. Minun unelmani on ihminen (mielellään miespuoleinen) joka pitäisi sylissä kun on paha olla ja antaisi minun olla heikko. Minum unelmani on ihminen joka lämmittäisi kun minua paleltaa. Minun unelmani on ihminen joka rakastaisi minua juuri tälläisenä kuin olen ja jota minä saisin rakastaa. Minun unelmani on toteutumaton ja pysyykin toteutumattomana niin kauan kuin teen itse asian eteen jotain, mutta koska arjen kiireet estävät elämän jää unelmani toteutumatta jatkossakin kunnes uljas prinssi saapuu valkoisella orillansa ja noutaa minut romanttisesti mukaansa parvekkeen kaiteen yli betoniviidakossa. =) no olis ainakin naapureilla hauskaa. =)
onneksi tämä unelma vaivaa minua vain hetkittäin ja muun ajan saan ahertaa normaalisti miettimättä sen suuremmin sitä elämää joka minulla ehkä olisi ilman yritystä. =)