Äiti tänään on nenäpäivä missä mun nenäni on? Kuusivuotias juoksee hädissään pitkin asuntoa ja yrittää löytää nenän joka on jo viikon ajan odottanut oikeaa käyttöpäivää.

katson menoa hetken ja sitten paljastan pojalle salaisuuden, nenä löytyy pulpetin päältä ja äidin kassista löytyy vielä uusikin. On ihana katsoa sitä riemua joka paistaa kuusi- ja viisivuotiaista kun he katsovat onnellisina neniään. Sitten kuusivuotias toteaa itselleen tyypilliseen pohtivaan sävyyn että: äiti tiedätkö sä miks näitä neniä pitää ostaa? Haluan kuulla vastauksen ja kysyn että miksi? Poika katsoo minua kuin tyhmää ja vastaa että tietenkin siksi että siellä Afrikassakin ihmiset sais apua kun ne on kipeitä. Kun me ostetaan näitä neniä, ne joilla ei ole rahaa ollenkaan saa lääkkeitä ja lääkäreitä. En voi olla ihmettelemättä tuota kuusivuotiaan tietomäärää ja sitä empatiaa joka häneltä löytyy. Vaikka hänellä on kaikki hyvin jaksaa hän silti toivoa että jokaisella ihmisellä rotuun tai asuinpaikkaan katsomatta olisi asiat hyvin. Otan pojan hellään halaukseeni ja huomaan silmästäni valuvan kyyneleen, kuinka onnellinen olenkaan kun saan olla tuollaisen empaattisen ja pohdiskelevan tiedon kerääjän äiti. Kunpa maailma kohtelisi häntä hyvin, säästäisi häntä suurimmilta kolhuilta, antaisi hänen pitää tuon auttamisen halun ja empaattisuuden vielä aikuisenakin. Ja mitä teki viisivuotias? Laittoi nenän päähänsä ja alkoi hölmöilemään, koska mainoksessa sanottiin että nenäpäivänä saa hölmöillä. Olen onnellinen myös siitä että saan olla tuon hajamielisen tulevan taiteilija prinsessan äiti.