Tunnetusti mä hymyilen lähes aina. On kuitenkin hetkiä jolloin tuntuu et elämä potkii päähän ja isolla saappaalla potkiikin. Silloin olis hyvä kun olis joku joka saa hymyilemään ja ajattelemaan jotain aivan muuta. Mä olen löytänyt sellaisen ihmisen joka saa mut pahimmassakin masiksessa hymyilemään. Se ei vaadi tältä ihmiseltä paljon, riittää et se on olemassa ja piristää mua olemassa olollaan. Tää ihminen omalla tavallaan tehnyt itsensä tärkeäksi osaksi mun elämääni, vaikka se onkin pieni osa on se silti tärkeä. Pelkästään se että tämä ihminen kirjaituu meseen tai laittaa viestin saa mut hymyilemään. Ja jos hänestä ei kuulu aikoihin mitään on jotenkin ontto olo. Aivan kuin jotain puuttuisi. Aika huolestuttavaa että joku tekee mulle tälläisen olon, en tiedä mitä siitä pitäisi ajatella. Onko se hyvä vai huono asia? Ja pelottavaa on myös se että eräänä iltana kun makasin sängyllä ja ajattelin tätä ihmistä sain ihanan viestin häneltä. Pikkasen ehkä pisti mietityttämään et kuinka se saattoi laittaa mulle viestin juuri kun häntä ajattelin. Ehkä se on niinkuin laulussa sanotaan:  Sitä sielujen sympatiaa josta isoisä kertoi sitä tarvitsee maa jotta maailman lapset tähtiä katsella saa.

kiitos nalle puhin loistava korvike niistä miljoonista hymyistä jotka olet mulle antanut